keskiviikko 25. marraskuuta 2009

VikkiTyyli - blogin ulkoasu




Mainostoimistot saavat harvemmin toimeksiantoja yksityishenkilöiltä. Uusin valmistunut työ oli tällainen - ulkoasun päivitys jo olemassa olevalle blogille VikkiTyyli, jonka kirjoittaja tekee koruja. Ulkoasulta toivottiin aiheeseen sopivaa koristeellisuutta.

Valmistunut kokonaisuus sisältää runsaasti Photoshopin eri ominaisuuksien käyttöä: niin actioneja kuin airbrushejakin. Action-puolelta tunnistaa tällä hetkellä suositun photo framen. Yläreunan pieni kaulakorukuva on istutettu vintage frame -actionilla pohjalle. Itse kuva on ajettu läpi lomo-actionilla (tai jopa parilla), jotta sain siihen vintagemaisen värimaailman. Edellisen frame-actionin jäljiltä värimaailma oli liian seepia ja tunkkainen sopiakseen itse korun väriin. Taustan pitsit on puolestaan tehty airbrushilla. Suuri kaulakoru on oma itsensä. Siinä on käytetty ainoastaan terävöitystä, sävyjen korjailua sekä maskia, jotta kuva liukuu kauniisti taustaan.

Muokattavana blogipohjana oli Minima. Asensin blogiin vielä Analyticsin, jotta statistiikan seuraaminen on helppoa.

* * *

Netti on loputun aarreaitta, ja ilmaiseksi löytää vaikka millä mitalla korkearesoluutioisiakin airbrusheja lukuisista actioneista puhumattakaan. Hakusanoiksi vain photoshop brushes (+ esim. music, feathers, ribbon... tarvittavan aihepiirin mukaan), tai photoshop actions (+ toivottu aihealue).

tiistai 17. marraskuuta 2009

Logo: Pala ja Painike Oy





Uusin Pala ja Painike Oy:n logon. Yritys on catering-yritys, jolla on valmiudet suurien tapahtumien (mm. messut) ruokajärjestelyihin. Toimeksiannon lähtökohtana oli vanha tunnuskuva, sivuprofiili, jossa hevosvaljakko vetää soppatykkiä. Aihe miellytti, mutta kaipasi graafisen asun päivitystä. Värimaailma pysyi samankaltaisena kuin vanhassa liikemerkissä. Muutin logon perspektiiviä enemmän katsojaa kohti tulevaksi ja hevosesta luonnostelin terhakan menevän.

Minusta on mukava leikitellä typografian aikakausilla ja koska merkin aihepiiri, soppatykki, on miellettävissä sota-aikaan, hain logon typografiankin 40-luvun tuntumasta. Hyvä logo toimii myös mustavalkoisena, joten tässä on sekä värillinen versio että musta-valkoinen.