maanantai 23. maaliskuuta 2009

Hermannikodin graafinen ilme ja muutama sydämeen käyvä sananen





Joskus käy niin, että yrittäjägraafikko huomaa havahtuvansa kassavirran kilinän tavoittelusta sellaiseen työhön, joka koskettaa sydäntä niin syvältä, että vihlaisee.

Työhistoriani varrella tällaisia töitä on ollut muutamia – ja ne ovat liittyneet enemmän tai vähemmän lapsiin. Ensimmäisen kerran tein töitä harvinaisen vakavana ja hiljaisena, kun suunnittelin vanhempien tukiyhdistys Cranio ry:n esitesarjaa kallon- ja kasvonluiden kasvuhäiriöistä. Olin tuolloin juuri jäämässä itse äitiyslomalle, työ oli viimeinen Aalto Oy:llä tekemäni työ.

Nyt suunnittelen Hermannikodin graafista ilmettä ja nettisivuja. Hermannikoti toimii Lappeenrannassa, Voisalmessa, ja on erityislasten hoivakoti. Minusta sana "erityislapsi" on kaunis. Se ei kerro lapsesta niin, että lapsi kuulostaisi epätäydelliseltä, vammaisena syntyneeltä, tiukkoihin rajoihin virallisesti kategorisoidulta, vaan niin että lapsi on erityinen, persoonallinen, tunteva, oleva lapsi.

Tämä ajatus lapsen perusolemuksesta näkyy koko Hermannikodissa. Poissa ovat kiireen tuntu, laitosmaisuus ja desinfiointiaineen käry. Koko koti on sisustettu rakkaudella - ei ole kirkkaita, kovia, kylmänsävyisiä loistoputkivalaisimia  eikä hallimaista kaikua.

Ohessa on muutama valokuva, pieni kurkistus Hermannikotiin.







Ei kommentteja: