tiistai 2. syyskuuta 2008

Nerokkaita logoja - suomalaisia poimintoja



Kaikki kunnia suomalaisille yritysilmeille. Niiden joukosta löytyy paljon nerokkaita, hienosti toteutettuja logoja. Omiin suosikkeihini kuuluvat Iskun, Stockmannin, Suomalaisen kirjakaupan ja Finnairin logot (Finnairilta erityisesti se vanhempi, graafisempi versio, kuvassa uusin). Näissä logoissa on nähty todella vaivaa, mietitty toimialaa, värimaailmaa, sopivaa fonttia, koko visuaalista ilmettä ja päästy sitä kautta yritystä oivaltavasti kuvaavaan kokonaisuuteen.

Vastapainoksi heitän tähän ne iänikuiset pisteet ja kaariviivat. No hyvä, kyllähän esimerkiksi Soneran "liittymälogot" vielä toimivat ja kaari puolustaa paikkaansa. Idea on vain jo nähty. Aloitin graafisen suunnittelun opiskelun -97. Kaarilogot olivat jo silloin jotakin todella kuumaa, kaikki halusivat niitä. Ja sitä myötenhän idea kuluikin loppuun.

Luin viime viikolla kirjoituksen - en muista valitettavasti enää lähdettä - jossa hehkutettiin bändilogoja. Ne ovatkin yleensä ottaen omassa lajissaan suunnittelutaidonnäytteitä. Niillä uskalletaan näyttää ja räväyttää. Mitä rohkeampi, sitä parempi. Joskus toivoisin, että yrityspuolellakin uskallettaisiin hylätä ne hillityt, neutraalit vaihtoehdot ja kokeilla jotakin poikkeavaa. Rohkea voi olla kyllä ihan varmasti hyvän maun mukaisestikin. Silloin on hyvä tai ainakin pikkuisen helpompi erottautua joka tuutista puskevia kilpailijoita vastaan.

Suomalaisista bändilogoista kärkisijan vie HIMin heartagrammi sen enemmin omaa musiikkimakua erittelemättä. Logon suunnittelulle voi olla erilaisia lähtökohtia. Liikkeelle voi lähteä ainakin 1. nimestä -> mihin se viittaa, saako siitä eri merkityksiä kirjoitusasua korostamalla ja etsimällä tunnuskuvaa tätä kautta 2. yrityksen toimialasta -> miten sen voi kuvata tunnuksessa 3. etsimällä ulkopuolisen idean / tunnetun symbolin -> jonka voi muokata osuvasti nimeen ja toimialaan 4. vapaan assosiaation kautta. Heartagrammi sopii HIMin musiikkiin kuin nenä nassuun. Synkän romanttisen dramaattista musiikkia kera tunnuksen ja voilá, brandin ydin on siinä.

Omassa työssäni huomaan, että suomalaiset ovat maavärikansaa. Murrettuja, neutraaleja sävyjä toivotaan logoihin usein, samoin sinistä ja harmaata. Kauniita sävyjä maaväreistä löytyykin. Ne ovat lämpimiä ja kodikkaita. Oman yrityksenikin värit ovat tummanpunaista ja maitokahvinruskeaa.

Punaista sen sijaan vierastetaan, suotta. Puhdas, kirkas punainen voi olla vaikea, koska esimerkiksi sanomalehtipainossa siitä tulee helposti halvan näköinen, suttuinen väri. Jos sävyä kyllästää ripauksella mustaa tai syaania, päästään jo aivan toisenlaiseen punaiseen, joka toimii mustankin kanssa olematta aggressiivinen.

Logon luominen kokonaisuudessaan on haastava projekti. Suunnittelutyönä se on edellisen aiheen, kutsujen, ohella niitä ah niin ihania suunnittelutehtäviä.

Kommenttiboksiin saa ja toivottavasti jätätte omia logosuosikkejanne :)


Ps. Yksinkertaistaen puhun tässä kirjoituksessa logoista. Jos haluaa tarkasti eritellä graafisen suunnittelun terminologiaa, niin logo on nimen vakiintunut kirjoitusasu. Jos logon yhteydessä on tunnuskuva, niin se on liikemerkki - joten esimerkiksi HIMin tunnus on liikemerkki eikä logo. Koska yleisesti puhutaan logosta, kun viitataan tunnuskuviin, niin selvyyden vuoksi tein minäkin niin.

4 kommenttia:

Rhia kirjoitti...

Muistan vuosia sitten kun oli esim Aamulehdessä näitä liikemerkki-kilpailuja että piti tunnistaa yritysten logoja (siis niitä liikemerkkejä). Koko perheen kanssa niitä kilpaa yritettiin muistella. Kauppiksessa perehdyttiin liikemerkkeihin paremminkin markkinoinnin puolella. Kiehtova maailma. Bändi-logot on yleensä vailla vertaa. Näyttävyyttä löytyy, toisaalta joskus ne voivat olla jo hieman liiankin pikkutarkkoja että yksityiskohtia on vaikea erottaa.

Kansainvälisellä tasolla yksi hienoimmista logoista on mielestäni Guerlainin koukeroinen G-kirjain.

Mao Mao kirjoitti...

Minäkin muistan niitä tunnistustehtäviä. Ja facebookissakin kiersi omalle kohdalleni sellainen äskettäin.

Riitta kirjoitti...

Minä olen myös ihastunut tuohon HIM:in logoon. Siinä on jotain hienoa. Minulla on se heijastimena, vaikka en ole mikään suuri HIM-fani (paitsi Ville Valo on ihana).

Mao Mao kirjoitti...

Näin on, tämä logo sisältää erinomaisen oivalluksen ja siksi nostin sen muiden, heh, sivistyneiden logojen rinalle.