tiistai 17. kesäkuuta 2008

Kuvittajan elämää

Mikkelin kuvitustriennalen avajaiset oli ja meni, samoin musiikkijuhlat - ja mukavaa oli. Avajaisten jälkeen olimme Mikkelin kaupungin vastaanotolla ja kun kerran joukko samanhenkisiä ihmisiä on koolla, juttua olisi riittänyt vaikka kuinka pitkään. Ajatuksia tuli vaihdettua niin yrittäjänä toimimisesta ja sen vaikeuksista kuin työn ilostakin.

Huomasin, että yleinen huoli on oman työn hinnoittelusta. Lähes kaikki työt perustuvat tarjouksiin ja kilpailuttamiseen. Tämän alan tarjoukset ovat hyssyti hys -luokkaa, valtiotason salaisuuksia, eikä uusi yrittäjä saa tarjousten laatimiseen juuri mistään apua. On siis riski, että tahtomattaan polkee alan hintatasoa, joka ei ole missään nimessä kenenkään etu.

Pisimmät saamani tarjouspyynnöt ovat kaksi A4-paperia täynnä tiivistä tekstiä. Annetuissa tarjouksissa täytyy näkyä kaikki toimitus- ja maksuehtoja myöten, joten itse tarjous on usein yhtä pitkä. Ei siis ihme, että uudelta yrittäjältä saattaa sujahtaa kokonainen työpäivä yhden ainoan tarjouksen laskemiseen ja laatimiseen - halu kun on kova saada referenssejä.

Oma lukunsa on itse kuvitusten hinnoittelu. Moni kuvittaja työskentelee freelancerina, useasti jonkin toisen toimen ohessa, ihan siitä syystä, että työ on Suomessa alipalkattua. Harmittavan usein työskentelyn ehtona ovat apurahat, jotka ovat tiukassa. Jos päivätyön ohessa tekee kuvituksia, työaikaa jatketaan usein iltaan. Erään kuvittajan lapsi oli kuulemma pohtinut, että jos valot palavat naapurikerrostalon ikkunassa myöhään yöllä, siellä on joko juhlat tai kuvittaja työssään...

torstai 12. kesäkuuta 2008

Mikkelin kuvitustriennale ja Iitin musiikkijuhlat


Keskityn tänään tiukkaan työrutistukseen. Olen huomisen poissa, suuntaan Mikkelin kuvitustriennalen avajaisiin ja lauantaina puolestaan Iitin musiikkijuhlille. Tulossa on hyvin kulttuuripitoinen viikonloppu.


Iitin musiikkijuhlien materiaali on tuotettu yhteistyössä kuvittaja Nina Haikon kanssa, jonka käsialaa ylläolevan esitteen kannen kuva on (Ninan portfolioon >>). Lähdemme yhdessä kuuntelemaan Hiidenvuoren yökonserttia. Toisin sanoen toivoa sopii, jotta sää parenee vallitsevasta sateen harmaasta ankeudesta lauantai-illaksi...


tiistai 10. kesäkuuta 2008

Työn priorisointia yksityisyrittäjän näkökulmasta


Avainsana on assistentti, joka huolehtii minusta, aikatauluistani, töideni sujumisesta, tulee töihin ilman sairaslomia joka ikinen päivä silloin kuin minäkin ja joka asuu koneellani - siunattu iCal, kalenteriohjelmien huippu.

Työni luonne vaatii hyvää keskittymiskykyä ja pitkäjänteisyyttä. Toisin sanoen silloin kun syvennyn työhöni perusteellisesti, en näe enkä kuule muuta. Kelloonkin vilkaisu saattaa unohtua. Olisin siis toivoton homssu työtehtävieni hoidossa, jollen olisi ohjastanut kalenteria hälyttämään lehtiin lähtevien ilmoitusten ja muiden aikataulutettujen töiden suhteen. Kalenteri siksikin, etten halua peittää työpistettäni keltaisenkirjavaan PostIt-kaaoksen.

Pidän kahta eri listaa töistäni. Kirjaan iCaliin ylös tehtävät työt ja sovitut menot tärkeysjärjestyksessä, mutta työpöydätäni kulmalla on myös perinteinen ruutuvihko, johon päivitän tulevat ja olevat työt. Vihkon saatan ottaa iltalukemisiksi. Tuijottaa sitä puolitarkentuneella katseella. Antaa ajatusten soljua omia ratojaan. Työlistaa voisi sanoa tällöin meditaatio- ja inspiroitumisvälineeksi.

Katkoksia

Inhoan niitä. Juuri kun olen tehokkaimillani, paras draivi päällä, puhelimeni soi. Työhön liittyvät asiat ovat tervetulleita, mutta kaupustelijat... Voi rakkaat, hyvät lehti-, vakuutus- ja pölynimurikauppiaat: soittakaa illalla. Mielellään kahdeksan jälkeen. Silloin olen helppo asiakas. Jos kylkiäinen on riittävän hyvä (viimeksi puutarhakirja...), tilaan ainakin puolen vuoden jakson jotakin lehteä tai vakuutusta (viimeksi yrittäjän työttömyysvakuutuksen), mutta vain yhden lehden samaan aikaan. Periaate se pitää olla tässäkin. Niin, ja meidän keskuspölynimurimme on sitten rikki. Silloin kun soisi soivan, ei soi.

Katkoksen jälkeen ajatusten kokoamiseen menee aikaa. Siinä välissä saattaa sitä paitsi tulla mieleen kurkistaa facebookin kuulumisia, mikä valitettavasti tarkoittaa päivän jatkumista toisesta päästä sen sijaan, että juuri tänään olisin voinut lopettaa hieman aikaisemmin...

Syventymisen kautta tulokseen

Paras tulos työssäni tulee siitä, että saan intensiivisen syventymisrauhan koko päiväksi meneillään olevaan tehtävään. Jos on pakko, jaan päivän kahtia: aamupäivällä toinen työ ja iltapäivällä toinen. Siis optimitilanteessa. Käytännössä harvoin mahdollista. Työpäiväni kun täyttyvät puheluilla, sähköposteilla, menevillä ja tulevilla aineistoilla. Toisaalta tunnen itseni erittäin tehokkaaksi tällaisten päivien jälkeen.

Edellinen pomoni oli erittäin oikeassa ennustaessaan, että huomaan kyllä hyvin pian yrittäjänä toimimisen eri puolet, ne negatiivisetkin: kuten sen, että paras työrauha on viikonloppuisin, kun puhelin ei soi. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin jatkoi, että oman itsensä herrana oleminen palkitsee monin verroin. Allekirjoitan.

Päivän mausteet

Tämänpäiväiset kuvitukset. Prioriteettijärjestyksessä, tämänpäiväisen teeman mukaan, nettisivukuvitusvaihtoehtoja uusimpiin työn alla oleviin nettisivuihin:




maanantai 9. kesäkuuta 2008

Piirtää vai maalata - vai molempia


Jos pitäisi valita kumpaan kallistun mieluummin - piirtämiseen vai maalaamiseen - luultavasti valitsisin piirtämisen. Piirrän ja luonnostelen mielelläni lyijykynällä, samoin tussiterällä. Jännitteiden hakeminen työhön viivalla ja valööreillä on haasteellista ja onnistuessaan palkitsevaa.

Piirtämistä sivuaa oleellisesti metalligrafiikka. Tänäkin kesänä suuntaan heinä-elokuun vaihteessa Joutsenon opiston metalligrafiikan kurssille - olin siellä myös pari kesää sitten elvyttelemässä opiskeluaikojen taitoja ja havaitsin kurssin niin hyväksi, että mielelläni tulen uudemman kerran. Sitä paitsi pelkästään vedostamiseen tarvittava prässi olisi niin kallis sijoitus, että parasta käyttää kurssitarjonta hyväkseen...

Akvarellikokeiluja

Viime talven aikana päätin suunnata energiani piirtämisen ja metalligrafiikan sijasta akvarellikokeiluihin. Elvytin harrastusta muutaman vuoden tauon jälkeen Kouvolan kansalaisopistossa, Minna Rissasen kurssilla. Sieltä ovat peräisin uusimmat vapaa-aikani tekemät työt. Muut ovatkin liittyneet sen jälkeen tiukasti työhön.

Kurssilla käsittelimme akvarelleja eri tavoin. Itse tutkiskelin erilaisia märkää märälle- ja kuivaa märälle -yhdistelmiä, värin roisia roiskimista, värin reagoimista merisuolarakeisiin, maskinestettä ja loppujen lopuksi yhdistelin näihin pohjiin kuivapastelleja, öljypastelleja ja tussia. Pidin kurssista, koska ainaisen työhöni liittyvän aivojenkäyttövaatimuksen sai ohittaa ja keskittyä puhtaasti itse luomisprosessiin oman tunnetilan pohjalta. Luulen ymmärtäneeni Jakcson Pollockia näinä iltoina perusteellisen hyvin.





perjantai 6. kesäkuuta 2008

Heinäkuussa tulossa näyttely


Eilisten blogin avajaisten jälkeen sisältöpuoleen. Aloitan siis pienimuotoisella mainoksella.

Näyttely heinäkuussa 2008

Pidän heinäkuussa näyttelyn Museotila Tuulimyllyn minigalleriassa. Avajaisia vietän todennäköisesti 14.7. (tarkentuu vielä myöhemmin - samoin kuin näyttelyn nimikin). Mieluiten piirrän / maalaan / kuvitan ihmishahmoja, joten näyttely koostuu pääosin sekä tunnetuista että tuntemattomista muotokuvista (metalli)grafiikkana ja piirustuksina. 

Tuulimylly on taukopaikka, "sapuskaa ja liepuskaa", Kouvolasta tultaessa Kuutostietä pitkin heti Etelä-Karjalan rajalla. Näyttely on auki heinä- ja elokuun. Oikein lämpimästi tervetuloa vieraaksi!

Ohessa on muutama metalligrafiikan vedos, jotka tulevat todennäköisesti mukaan myös näyttelyyn. Koko kevät on ollut niin hektinen, etten ole ehtinyt tarkastelemaan tuotantoani näyttelykriittisellä silmällä ts. en ole valinnut vielä töitä sinne. Jos toimin vanhan kaavan mukaan, teen sen suuresti ahdistuneena todennäköisesti edellisenä iltana...

Unikuvia

Yksi lempiteemani kuvituspuolella ovat sadut. Toisinaan työstän näitä aiheita huvikseni, ihan vain nautiskellakseni työnilosta. Oheinen vedenneitotyö (viivasyövytys + akvatinta) syntyi loistavan Suvi Niinisalon "Vedenneitojen lähteillä" -kirjan inspiroimana. Ja kyllä, olen lukenut lähes koirankorville myös hänen kirjoittamansa "Keijukaisten lähteillä". Molemmat kirjat ovat myös esteettinen ilo: ammatillisella silmällä katsottuna todella kauniisti taitettuja ja hyvin valikoiduilla kuvilla kuvitettuja teoksia.

Kirjallisuutta

Kun nyt eksähdin kirjalliselle puolelle, niin toki täytyy mainita Sisko Ylimartimon teokset, joita pidän aivan omassa arvossaan. "Paratiisi ja taikamatto: tuhannen ja yhden yön maailma satuina ja kuvina" on henkeäsalpaava elämys kaikille kuvituksista ja kuvittamisesta kiinnostuneille. Tilasin omani Suuri kuu -verkkokaupasta ja kun se saapui, taisin lukea yön lähes yhtä soittoa 
läpi.






torstai 5. kesäkuuta 2008

Avajaisten kunniaksi, kippis

Tuli kesä ja tuli blogi. Pitkään mietin sopivaa aihetta, joka sivuaisi sopivasti työtäni ja johon irtoaisi vapaa-ajalta kerrottavaa.

Rakas harrastukseni ja intohimoni, kuvataiteet, johtivat minut taannoin graafisen suunnittelun opintoihin suoraan lukiosta. Medianomin tutkinto, 2001, johti mainostoimistoon töihin ja paikkakunnalta muuton vuoksi edelleen yksityisyrittäjäksi elokuussa 2007. Pyöritän Etelä-Karjalassa yhden naisen mainostoimistoa, Graafinen suunnittelu Mao Mao.

Kuvataiteet ovat edelleen henkireikäni - käytännön kokemus lyhyeltä yrittäjän taipaleelta tosin on osoittanut, että kahden lapsen äitinä ja yksityisyrittäjänä vapaa-aikaa on hyvin rajatusti, mutta kuitenkin sen verran aion sitä nipistää, jotta saan kädenjälkeni tännekin näkyville. Harras pohdiskelu johti tähän, missä nyt ollaan: tässä blogissa yhdistän työni taiteellisemman puolen, kuvitukset, vapaa-ajan harrastukseeni, kuvataiteisiin yleensä.

Siis ollos hyvä, astu blogini pariin :)